Kotisivujen poistuminen yhdistyksen sivuilta
31.05.2010 17:22

Huomisesta eteenpäin sivumme poistuvat Suomen Ranskanbulldogit ry:n sivujen linkkilistalta. Tähän syynä on yhdistyksen tekemä muutos kasvattajalistan sääntöihin, joka vaikuttaa myös meidän linkkilistalla olevien, mutta kasvattajanimellisten sivuihin. Uuden säännön pohjana, ja sivujen säilymisen yhdistyksen sivuilla ehtona on, että kennelneuvoja on käynyt tarkastamassa koirien tilat ja todennut ne asianmukaisiksi. Koska, kennelnimestä huolimatta, en ole kasvattaja, enkä kasvattamassa lähivuosina tai ehkä lainkaan, en katsonut tarpeelliseksi kutsua kennelneuvojaa kotiimme. Meille ovat aina olleet tervetulleita pennuista haaveilevat ja rotuun tutustuvat ja niin on vastaisuudessakin. Uudistuksen tarkoitus on erinomainen, sillä kaikkihan me haluamme vain parasta rutuillemme, mutta siinä mielessä jäsenet eriarvoiseen asemaan pistävä, että sen olisi pitänyt koskea yhtälailla kaikkia linkki- ja kasvattajalistalla olevia.

 

Iloiset ja reippaat ranskanbulldoggikaverukset toivottavat kaikille sivuilla kävijöille hyvää kesän odotusta ja toivottavat tervetulleeksi käymään!

 

 
Rollo Lemmikki-lehdessä
07.05.2010 05:57

Rollo edustaa ranskanbulldoggeja Lemmikki-lehden rotuesittelyssä näin hienon poseerauksen kera:

 

Kuva: Suvi Elo

www.suvielo.com

 

 
Remy tuli taloon
09.04.2010 19:32

Rollon kaveriksi on tänään kotiutunut pieni Remy, Rohmutassun Elohopea. Remy tuli meille sijoitukseen Ruskolta, Rohmutassun ranskisten ja bullmastiffien luota. Kiitos Minnalle aivan ihanasta tytöstä! Remystä lisää sen omalla sivulla ja uusia kuvia on tulossa, kunhan niitä ehditään ottaa.

 
Rollo 6 vuotta
24.01.2010 18:19

Roger täytti 6 vuotta 19.1. Onnea Setäkoiralle!